Musta hevonen voitti Berliinissä

kapellimestarit | Ennakkosuosikit saivat jäädä soittelemaan toista viulua, kun Berliinin filharmonikoiden muusikot äänestivät sunnuntaina uudeksi ylikapellimestarikseen venäläissyntyisen Kirill Petrenkon (s. 1972). Jos teini-ikäisenä Itävaltaan muuttaneen Petrenkon nimi olikin vilahdellut ennakkoon mahdollisten johtajakandidaattien joukossa, harva olisi uskaltanut lyödä vetoa hänen valintansa puolesta.

Ylikapellimestariksi nuori Petrenko ei tiennyt oikein itsekään, mitä olisi vastannut toimittajien kysymyksiin. ”Sanat eivät riitä kertomaan tunteitani … syleilen orkesteria”, hän sopersi häkeltyneenä.

Petrenko on toki ansioitunut kapellimestari ja ollut kiinnitettynä Baijerin valtionoopperan johtoon vuodesta 2013 lähtien. Hän on tullut tunnetuksi etenkin saksankielisellä alueella ollessaan Berliinin Komische Operissa vuosina 2002–2007 ja on vastannut myös Bayreuthin Wagner-juhlien musiikillisesta johdosta oman toimensa ohella. 

Berliinin filharmonikoiden edessä Petrenko on kuitenkin ennättänyt vierailla tähän mennessä vain kolme kertaa.

Paikka Berliinin Filharmonian johtajankorokkeella on ollut avoimena maaliskuusta saakka, kun viran nykyinen haltija Sir Simon Rattle (s. 1955) ilmoitti luopuvansa ylikapellimestarin tehtävästä vuoden 2018 aikana ja palaavansa synnyinmaahansa Englantiin. Siellä häntä odottaa pesti Lontoon sinfoniaorkesterin johdossa.

Spekulaatiot seuraajasta alkoivat saman tien, ja Berliinin filharmonikoiden muusikot pääsivät äänestämään asiasta ensimmäisen kerran toukokuussa – tuloksetta.

Julkisuudessa ei ole kerrottu, mitä äänestyksessä tapahtui, mutta on veikattu äänten jakautuneen tasan tai sitä vaihtoehtoa, että joku ehdokkaista olisi kieltäytynyt kutsusta. Varsinkin saksalaislehdissä Rattlen seuraajan manttelia soviteltiin Mariss Jansonsin (s. 1943) ja Daniel Barenboimin (s. 1942) kokeneille hartioille.

Latvialaissyntyinen Jansons on niittänyt laakereita etenkin Amsterdamin Concertgebouw-orkesterin johdossa. Hänen kaudellaan arvostettu musiikkilehti Gramophone arvioi orkesterin maailman parhaaksi – siis jopa ohi Berliinin ja Wienin filharmonikoiden perinteisen kärkikaksikon.

Jansonsin saavutusta ei ole syytä vähätellä, vaikka Gramophonen listan kärkisijat lienevät ainakin joiltakin osin tulkittavissa brittikriitikoiden näpäytykseksi maanmiehelleen Rattlelle. Jansons on loistava kapellimestari, joka saa esitykseen kuin esitykseen hehkua ja poltetta.

Yhtä ansioitunut on pitkään Berliinin valtionoopperaa johtanut argentiinalais-israelilainen Barenboim, joka aloitti uransa erinomaisena pianistina. Kummankin heikkoudeksi mainittiin yli seitsemänkymmenen vuoden ikä, jonka arveltiin heikentävän mahdollisuuksia tulla valituksi pitkäaikaiseen ja jatkuvaa uudistumiskykyä vaativaan tehtävään.

Kommentti on sikäli erikoinen, että monet kaikkein kuuluisimmista kapellimestareista ovat jatkaneet työssään pitkälle yli kahdeksankymmenen ikävuoden ja johtaneet orkesterinsa yhä hienostuneempiin sointimaailmoihin.

Jossain vaiheessa vahvimmaksi voittajasuosikiksi nousi Münchenin filharmonisen orkesterin ylikapellimestari Christian Thielemann (s. 1959). Hän hallitsee komeasti saksalaisen perusohjelmiston ja on vieraillut usein myös Berliinin Filharmonian salissa.

Thielemann ennätti kuitenkin pilata asemansa kevään kuluessa antamalla poliittisesti epäkorrekteja maahanmuuttajavastaisia lausuntoja, jotka puolustivat rasistista Pegida-liikettä. Saksalaisessa kulttuurielämässä sellaisia ei helposti nielaista. Toinen Thielemannin asemia heikentänyt seikka lienee ollut hänen suhteellisen suppea-alainen ja patakonservatiivinen ohjelmistonsa.

Spekulaatioissa Thielemannin vastaehdokkaaksi asemoitiin latvialainen Andris Nelsons (s. 1978), joka on tehnyt komeaa uraa ympäri maailmaa ja johtanut berliiniläisiäkin moneen otteeseen. Hänen levytyksiään on palkittu, ja hänen ohjelmistosuunnittelunsa on ollut kiinnostavan moni-ilmeistä. Innostus ja uuden etsiminen on ollut Nelsonsin tulkinnoille tyypillistä – uusintakaan musiikkia unohtamatta.

Vieläkin nuorempi Gustavo Dudamel (s. 1981) on Venezuelan El sistema -musiikkikoulutusohjelman vesa, ja hänen nimeään väläyteltiin kilpailun jokerikorttina. Dudamel valittiin Los Angelesin filharmonikoiden ylikapellimestariksi heti Esa-Pekka Salosen (s. 1958) jälkeen, ja hän on osoittanut kykynsä myös Berliinissä – viimeksi reilu viikko sitten johtamalla aivan upean tulkinnan Mahlerin Titaani-sinfoniasta. Yleisö haukkoi henkeään.

Saksalaislehdillä on todellakin ollut runsaudenpula arvuutellessaan Berliinin tulevaa maestroa. Jostain syystä vain suomalaisnimet ovat puuttuneet listalta, ja se on aidosti sääli.

Ainakin Thielemannin ja Nelsonsin tiedetään saaneen kannattajia orkesterin jäsenten keskuudesta, joten aivan tyhjän päällä spekulaatiot eivät ole olleet. Sillä orkesteri on se, joka päättää, eikä sen enempää Filharmonian hallintoelimillä kuin valtiovallallakaan ole puheoikeutta kapellimestariasiasta päättävässä konklaavissa.

Lopulta piipusta kohosi valkoinen savu: Kirill Petrenko oli kiilannut loppusuoralla kaikkien ohi ja tullut valituksi lyhyen kolmetuntisen kokouksen päätteeksi virkaan. Hänen kerrotaan saaneen ylivoimaisen enemmistön annetuista äänistä. Orkesteri halusi Petrenkon.

Asia vahvistettiin eilen maanantaina Berliinin Filharmoniassa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa. Uutinen sai maailmanlaajuisen huomion osakseen, ja mustan hevosen voittoa kiiteltiin vuolain sanakääntein. Berliinin musiikkielämä oli saanut uuden paavin.

Orkesterimuusikoiden kommenteissa toistui näkemys, että 43-vuotias Petrenko on kuin uudestisyntynyt Carlos Kleiber (1930–2004), joka oli kapellimestarina visionääri luomaan uusia tulkintoja puhki soitetuista mestariteoksista. Sosiaalisessa mediassa kuultiin tietysti soraääniäkin.

Ainakin Petrenkon valintaa voi pitää raikkaana ja rohkeana ratkaisuna, reippaana askelena kohti tulevaisuutta.

Käytännössä Petrenko on kapellimestarina vielä täysi kysymysmerkki – ainakin konserttiyleisön kannalta. Hänen kautensa Münchenissä jatkuu vuoteen 2018, eikä baijerilaisilla ole aikomustakaan nipistää sopimuksesta, mieluiten päinvastoin. Sopimusneuvottelut ovat edelleen levällään.

On syytä toivoa, että muusikoiden ennustukset käyvät toteen ja legendaarisen Kleiberin inspiroitunut henki laskeutuu jälleen keskuuteemme. Sen verran suuret saappaat Petrenkolla on sovitettavinaan.

Wilhelm Furtwänglerin, Herbert von Karajanin, Claudio Abbadon ja Simon Rattlen johdolla Berliinin filharmonikoiden viimeiset sata vuotta ovat olleet orkesterisoiton juhlaa voitosta voittoon. Olkoon valomerkkiin vielä aikaa.