Muuan kehtolaulu

joululaulu | Elettiin vuotta 1818, ja joulu lähestyi. Pienen itävaltalaiskylän kanttorilla oli ongelma, sillä urut olivat rikki ja joulukirkkoon piti saada musiikkia.

Hän sai ajatuksen.

Oli sepitettävä uusi sävelmä, jota voitiin säestää urkujen asemesta kitaralla.

Kanttori muisti kolmijakoisen siciliana-rytmin (pam-papam-pam). Sitä oli käytetty jo iät ja ajat joululaulujen yhteydessä. Niin olivat tehneet säveltäjät Bach ja Händel suurissa oratorioissaan, joiden pastoraalikohtauksissa musiikki keinui sicilianan leppoisassa 6/8-tahtilajissa, kun paimenet olivat kedolla ja Neitsyt Maria tuuditti pienokaistaan betlehemiläisessä karjasuojassa. Niin ikään siciliana oli tuttu Arcangelo Corellin Joulukonsertosta, jota esitettiin ja esitetään yhä paavin messussa joka joulu. Ja monesta muusta.

Kanttori tunsi perinteen velvoittavan, ja niinpä hän sävelsi seimen lapselle kehtolaulun sicilianan tahtiin. Sitä paitsi rytmi soveltui mainiosti kitaralla soitettavaksi.

Joulu tuli, ja sävelmä pelasti juhlan.

Sukupolvien saatossa melodia tarttui, ja nykyään se on tunnetuin esimerkki vanhasta sicilianasta. Tosin sitä lauletaan yleensä niin hitaasti ja suuren hartauden vallitessa, että letkeää rytmiä ei ole helppo huomata.

Kanttori oli nimeltään Franz Gruber ja hänen sävelmänsä Jouluyö, juhlayö.

Huomenna maailman kuuluisimman joululaulun kantaesityksestä tulee kuluneeksi 200 vuotta. Franz Gruberin säveltämä ja Joseph Mohrin sanoittama Jouluyö, juhlayö laulettiin ensimmäisen kerran Pyhän Nikolauksen kirkon keskiyön messussa itävaltalaisessa Oberndorfin kylässä lähellä Salzburgia 24.–25. joulukuuta 1818.

Kirjoitus on julkaistu Eeva-lehden numerossa 12/2011.