Kävelyllä kuoleman puutarhassa

näyttely | Tyttö nukkuu vuoteella. Yöpöydällä on kirjoja, makeisia, lääkkeitä, lasi vettä. Perhonen on laskeutunut tyynylle. Kaikki on harmaata, kuin pölyn peittämää. Aika on pysähtynyt. 

Veistos on osa belgialaisen Hans Op de Beeckin näyttelykokonaisuutta Hiljainen paraati, joka on esillä Amos Rex -museossa vielä muutaman viikon. Harmaiden, hyperrealististen installaatioiden kavalkadi on saanut valtavan suosion, ja netissä myytävät pääsyliput uhkaavat loppua ennen aikojaan.

Teosten äärellä omaan mieleeni piirtyy muistikuva Pompejin ihmishahmoista. Ne jähmettyivät paikoilleen, kun antiikin roomalaiskaupunki hautautui vulkaaniseen tuhkaan vuonna 79 jälkeen ajanlaskun alun. Elävä arki muuttui hetkessä ikuisuudeksi.

En ihmettele näyttelyn vetovoimaa. Veistokset puhuttelevat. Sodan, kulkutautien ja epävarmuuden kyllästämä todellisuutemme vaatii pohtimaan kaiken turhuutta ja katoavuutta. Aivan kuin olisimme palanneet keskiaikaiseen sielunmaisemaan, jonka visuaalinen johtoaihe oli kuolemantanssi. Siitäkin Hans Op de Beeck on luonut oman tulkintansa karusellin muodossa. 

Amos Rexin harmaa paraati pysäyttää. Se kutsuu hiljentymään ja ohjaa katsomaan sisintään mutta antaa tilaa jokaisen näyttelyvieraan omille ajatuksille ja kysymyksille. 

Mitä jää jäljelle? Mikä on lopulta tärkeää?